Puheenjohtajan joulutervehdys 2018

Joulu on jo ovella! Juhla saa meidät herkistymään ja pysähtymään. Vuoden päättyminen panee myös miettimään, mitä vuoden aikana yhdistyksessä on tapahtunut.

Ilot ensin: Positiivista on, että Bárbmun jäsenmäärä huitelee sataa. Tampereella ja Jyväskylässä on tavattu ja tehty käsitöitä, käyty yhdessä tapahtumissa ja näin vahvistettu yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. On harjoiteltu kieltä ja kannateltu kulttuuria. Sitä paitsi on edustettu ja esitelty saamelaisuutta myös yhdistyksen ulkopuolisille. Mutta parasta on, että on ihan vain eletty yhdessä tätä kaupunkisaamelaista arkea.

Laurin kanssa saamelaisten kansallispäivän illanvietossa vuonna 2013.

Sára-hankkeessa on tehty yhteistyötä muiden saamelaisyhdistysten kanssa, ja lisäksi on osallistuttu aktiivisesti ETNOon eli Etnisten suhteiden Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueelliseen neuvottelukuntaan. On oltu apuna järjestämässä totuus- ja sovintokomissiota käsitteleviä kuulemistilaisuuksia ja paraikaa ollaan mukana valitsemassa vuoden saamelaista tai saamelaistekoa.

Surut sitten: Vanhin jäsenistämme siirtyi taivaisille porolaitumille, pitkän elämän eläneenä. Buorre mátki, Lauri! Murheellista kansakunnan tasolla on ollut se, että yhteistyö valtiovallan kanssa ei ole sujunut toivotulla tavalla. Saamelaisten oikeusasema ei ole kehittynyt odotetusti ja sovitusti. Luottamus valtioon neuvottelukumppanina on rapautunut. Ihmiset uupuvat kamppailuissa, jotka koskevat elämän perusedellytyksiä, kuten vaikkapa Tenon vesien käyttö-oikeuksia, laitumia tai saamenkielisen opetuksen mahdollistamista saamelaisalueen ulkopuolella.

Nyt kuitenkin levätään, iloitaan ja nautitaan joulusta. Buriid juovlláid buohkaide!

Mainokset

Kiitos kysymästä, gal mii birget, kyllä me pärjäämme!

maritta_stoor_lehtonen

Kirjoittaja: Maritta Stoor-Lehtonen, Bárbmu ry:n puheenjohtaja ja yksi perustajajäsenistä.

Saamelaisia asuu lähes jokaisessa kunnassa eri puolilla Suomea. Monia yllättää tieto, että jo noin 65 % saamelaisista asuu lailla rajatun saamelaisalueen ulkopuolella. Kuitenkin meistä saamelaisalueen ulkopuolisista ja kaupunkisaamelaisista tiedetään edelleenkin vähän.
Kolme vuotta sitten perustettiin tutkimus- ja tietoaukkoa paikkaamaan ”Saamelaisten hyvinvointi ja yhdenvertaisuus eli Sára-hanke, jonka päätavoitteena oli selvittää kaupunkisaamelaisten hyvinvointipalveluita ja -tarpeita valtakunnallisella tasolla. Lisäksi tutkimuksen keinoin haluttiin selvittää sellaisia sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalveluita, joiden ajateltiin voivan tukea saamelaisalueen ulkopuolista saamelaiskulttuuria ja joiden nähtiin toimivan resurssina sekä siellä asuville yksilöille että yhteisöille.

Tämä kirjoitus kertoo kaksi kuukautta sitten päättyneen hankkeen tuloksista. Tiedot perustuvat hankkeen omiin kuvauksiin ja projektinjohtaja Lydia Heikkilänj puhelinhaastatteluun.

SÁRA -hankkeen toteutti Lapin yliopisto, ja sitä koordinoi Sosiaali- ja terveysministeriö. Tätä ESR-hanketta rahoittivat Euroopan sosiaalirahaston lisäksi Lapin sairaanhoitopiiri ja Lapin yliopisto. Yhteistyötahoina olivat saamelaiskäräjät ja saamelaisyhdistykset. Mukana olivat palvelujärjestämisestä vastaavat tahot Rovaniemellä, Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingin seudulla. Hanketta johti projektitutkija YTT Lydia Heikkilä apunaan tutkijat FM Tuuli Miettunen ja YM Elsa Laiti-Hedemäki.
On hienoa, että meidät kaupunkisaamelaiset oli näin nostettu tutkimuksen kohteeksi: palveluntarpeistamme ja kokemuksistamme oltiin kiinnostuneita. Hankkeen tutkijoiden mukaan myös niillä saamelaisilla, jotka asuvat saamelaisalueen ulkopuolella, on samoja, arkeen vaikuttavia kokemuksia sulauttamispolitiikasta kuin kotiseutualueen asukkaillakin. Myös toiveet voida siirtää samaan aikaan oma kieli ja kulttuuri tuleville sukupolville kuuluvat kaikkien saamelaisten odotuksiin.
Kun SÁRA-hanke piti loppuseminaarinsa 13.9. Helsingissä, tulokset julkaistiin. Saatiin monenlaisia tuloksia, mutta tässä keskityn vain kielen ja kulttuurin elinvoimaisuuskysymyksiin.
Lydia Heikkilän mukaan suuri ilon aihe on, että 40 % vastaajista kertoi käyttävänsä saamen kieltä arjessaan. Omaa kieltä inarin-, koltan- ja pohjoissaamea arvostettiin ja käytettiin mahdollisuuksien mukaan, vaikka vähänkin.
Suurin huolenaihe taas oli, että saamenkielisiä palveluja ei ollut tarjolla. Usein vain lakisääteisiä varhaiskasvatuspalveluja oli saatavilla. Saamenkielisten palvelujen tarve oli kuitenkin suuri koko maassa. Erityisesti nuoret ikäluokat olisivat vanhempia halukkaampia käyttämään omakielisiä palveluja.
Saamen kielten käyttö koettiin tärkeänä, sillä se liitti saamelaiset toisiinsa, loi sosiaalisia verkostoja ja synnytti tunteen siitä, että yhteys saamelaisalueen saamelaisten ja omien sukulaisten kanssa oli olemassa. Seminaarissa puhuneen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion mukaan nämä yhteydet ovat vahvoja, ja ne haluttaisiin säilyttää. Saamen kieltä käyttämällä kiinnitytään eri yhteisöihin ja kulttuuriin sekä lisätään omaa hyvinvointia ja pärjäämistä.
Saamelaisille on luontaista auttaa toisia, saada ja antaa henkistä tukea. Arjen apu lasten hoidosta auton korjaamiseen oli juuri tätä konkreettista auttamista, jota tarvittiin erityisesti silloin, kun omakielisiä palveluja oli rajoitetusti tarjolla. Tutkimuksessa havaittiin, että puhuminen, ja keskusteleminen oli tärkeää erityisesti nuorille, joilla oli monia henkiseen hyvinvointiin liittyviä huolenaiheita. Vertaistuki ja sukulaisverkko olivat tällöin korvaamattomia selviytymisen kannalta. Myös niissä tapauksissa, jolloin nuori koki syrjintää ja rasismia, oma yhteisö koettiin suurena voimavarana.
Syrjintäkokemuksia oli paljon. Asuntolasukupolvi oli kohdannut eniten syrjintää, mutta myös nuoret kokivat sitä kouluissa, työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassa. Siksi nuoria perheitä painoi huoli kielen ja kulttuurin siirtymisestä: haluaisivatko lapset ja nuoret samaistua kieleensä ja kulttuuriinsa, jos he kokevat niiden vuoksi rasismia ja syrjintää. Monet nuoret uupuivatkin näissä ristipaineissa, varsinkin jos he halusivat yhdistää perinteisen elämäntavan saamelaisalueella ja modernin kaupunkilaiselämän.
Kaikki yhteisöjen ja yhteiskunnan tuki tarvitaan, jotta me saamelaiset pärjäisimme, jotta kielelliset ja kulttuuriset oikeutemme toteutuisivat ja jotta vanhemmat eivät uupuisi joutuessaan auttamaan palvelujenjärjestäjiä esimerkiksi perusopetuksen toteuttamisessa. Sote-palvelujen tarjoajillakaan ei aina ole riittävästi tietoa saamelaisuudesta ja saamelaisten tarpeista. Siksi sekä psykososiaalista tukea ja palveluita että kulttuuritaustan ymmärtämistä tarvitaan –riittävien taloudellisten resurssien lisäksi.

Lisätietoja:

https://saradutkan.fi/

https://saradutkan.fi/sara-hanke/

https://saradutkan.fi/tyontekijat/

https://barbmu.wordpress.com/2018/08/22/sara-fidnu-loahppaseminara-13-9-helssegis-sara-hankkeen-loppuseminaari-13-9-helsingissa-2/

https://barbmu.wordpress.com/2016/06/02/olgodahpahusatulkoilupaivat/

Edit: Poistettu kuvituskuvana olleet kuvankaappaukset seminaarin suoratoistosta tekijänoikeudellisista syistä. Tallenteen loppuseminaarin suoratoistosta voit katsoa YouTubesta:

Osa 1. https://youtu.be/Jv7vekQV84A

Osa 2. https://youtu.be/85WPHQGjhlc

Osa 3. https://youtu.be/YzEyVrjwGiM

Oahpasmuva stivrii | Tutustu hallitukseen

Bárbmu deavdá otne guhtta jagi! Nu ahte min searvi lea dál ovdaskuvlaágis. Vuođđudanbeaivvi dahjege riegádanbeaivvi gudnin dás veháš dieđut stivralahtuin.

Bárbmu täyttää tänään kuusi vuotta! Yhdistyksemme on siis esikouluikäinen. Perustamispäivän tai syntymäpäivän kunniaksi tässä hieman tietoja hallituksen jäsenistä.


Puheenjohtaja | Sáhkadoalli
Maritta Stoor-Lehtonen

Saamelainen kysyy toisen tavattuaan: ”Giibat don leat?” Kukapa se sinä olet? Vastaan ensin suomalaisittain, että olen Maritta Stoor-Lehtonen. Kyrö-sukuisen suomalaisen isäni sukulinjaa noudattaen olen Pikku-Jaakon Bernhartin Akselin Maritta. Saamelaisittain olen Pikku-Hannun Hansin Hilkan Maritta. Hilkka-äitini isä, Kitti-Hansi (oik. Hannu), oli lismalaislähtöinen, mutta hänet annettiin lapsena ottopojaksi suomalaiseen Pekkulan taloon Peltovuoman kylälle.

Synnyin Enontekiöllä. Lähtöisin olen kolmen talon Ketomellan kylästä, Ounasjoen varrelta Pippokeron ja Tappurin kohdalta. Jyväskylään tulin opiskelemaan tai, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, yhden pojan perään.

Olen eläkkeelle siirtynyt puheviestinnän kielikeskuslehtori. Työskentelin Jyväskylän yliopistossa erilaisissa opetus- ja tutkimustehtävissä vuodesta 1981 lähtien pitkälti yli kolmekymmentä vuotta. Kymmenisen vuotta avustin myös Keskisuomalainen-lehteä kirjoittamalla sen kulttuurisivuille puhekulttuurista, lausunnasta, teatterista sekä joskus myös vähemmistö- ja vammaiskysymyksistä. Olen neljän vuosikymmenen aikana pitänyt ilmaiseksi monia kymmeniä luentoja saamelaiskulttuurista kouluissa, yhdistyksissä ja erilaisissa tapahtumissa. Kadulla kävellessäni saatan toisinaan vielä nytkin kuulla selkäni takaa joiun hyrinää. Kun katsahdan taakseni, näen hymyileviä entisiä koululaisia. Tästä olen erityisen ylpeä.

Perhe ja lähipiiri on kutsunut minua aina Nunnuksi. Olen kahden aikuisen tyttären äiti ja pienen pomeranian-koiran varaäiti. Olen kirja-, sauna- ja kirpputorihullu. Kerään vanhoja lapinkirjoja, omistan kolme saunaa ja harrastan aivan liikaa kulttuuririentoja ja aivan liian vähän vanhassa talossa ja pihapiirissä puuhaamista. Seuraan yhä aktiivisesti saamelaiskysymyksiä, joikailen pihapuron varrella ja joskus julkisestikin. Lisäksi nyt näin kypsässä iässä yritän Duodji-kursseillamme opetella ihanan Ailemme opastuksella saamenkäsitöiden tekoa.

Mun lean Bikko-Hánno Hánssa Hilkka Maritta dahjege Maritta Stoor-Lehtonen. Bearaš ja lagamus ustibat gohčodit mu Nunnun. Riegádin Eanodagas ja lean eret smávva gilážis, Ketomellas. Fárrejin Jyväskyläi studeret ja jus de áibbas rehálaš lean, ovtta bártni maŋŋái. Bargen badjel 30 jagi Jyväskylä universitehtas, muhto dál de lean ealáhagas. Lean eadni guovtti niidii, geat leaba jo rávesolbmot ja várreeadni ovtta binna bánna pomerania-beatnagii.


Varapuheenjohtaja | Värisaavâjođetteijee
Heidi Hjorth

Hei! Olen Heidi Hjorth. Olen yksi Bárbmu ry:n perustajajäsenistä. Sukuni on lähtöisin Inarista ja olen ollut tekemisissä saamelaiskulttuurin kanssa pienestä pitäen. Lukioaikana kartutin pohjoissaamen kielen taitoani etäopiskelun muodossa. Nykyään seuraan ahkerasti saamelaisyhteisön asioita ja erityisesti saamelaistaidetta. Opiskelen uskontotiedettä Turun yliopistossa ja sivuan saamelaistematiikkaa opinnoissani. Toivon löytäväni keinon sisällyttää saamen kieli- ja kulttuuriopinnot myös lopulliseen tutkintooni. Keväällä 2018 minua pyydettiin Bárbmun hallitukseen ja myöhemmin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi. Otin haasteen vastaan. Yhdistyksen kautta toivon saavani antaa oman panokseni saamelaiskulttuurin elinvoimaisuuden eteen tässä ajassa.


Teäʹǧǧhoiʹddjeei | Rahastonhoitaja
Maarit Haltta

Tiõrv! Mon leäm Maarit Haltta da mon jälstam piârrin da kaazzin Tamperest. Leäm ođđ halltõsneǩ da teäʹǧǧhoiʹddjeei, leâʹša leäm vuässõõttâm määŋg eeʹjj ääiʹj sääʹmõhttõõzz kuursid da šõddmõõžžid. Õʹhttem vuäzzlaž 2014 eeʹjj, ko kuʹllem neäʹttel-lopp heäʹrvvkuursast. Jeärrest õhttõõzzin leʹjjem tuåimmâd juʹn ääiʹjab jeeʹres tuâiain. Sääʹmõhttõõzzâst mon kauʹnnem ođđ staarjõõzz.

Hei! Olen Maarit Haltta ja asun perheen ja kissan kanssa Tampereella. Olen uusi hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja, mutta olen osallistunut useamman vuoden saamelaisyhdistyksen kursseille ja tapahtumiin. Liityin jäseneksi vuonna 2014, kun kuulin viikonloppuna järjestettävästä korukurssista. Muissa yhdistyksissä olin toiminut jo aiemmin eri tehtävissä. Saamelaisyhdistyksestä löysin uuden harrastuksen.


Varajäsen | Värijeessânvirpikulmala
Virpi Kulmala

Tiervâ! Olen Virpi Kulmala Tampereelta. Olen kotoisin Inarin kylältä. Olen asunut Tampereella jo syksystä 2000 lähtien. Perheeseeni kuuluu kaksi tytärtä, aviomies ja suomenlapinkoira. Työskentelen it-alalla asiantuntijatehtävissä. Vapaa-aikanani olen mukana koirani kanssa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun alaisessa pelastuskoiratoiminnassa. Minut saattaa tavata Pirkanmaan metsien lisäksi erilaisista kulttuuritapahtumista. Viime vuosina olen opiskellut inarinsaamen kieltä etäopetuksena, ensin Saamelaisalueen koulutuskeskuksen lyhytkursseilla ja sittemmin Oulun yliopistossa Giellagas-instituutissa. Olen ollut perheeni kanssa mukana Bárbmun toiminassa sen perustamisesta lähtien ja toiminut myös hallituksessa sekä jäsenenä että varapuheenjohtajana. On mukavaa, että meillä on yhdistys, jossa voi tavata muita kaupunkisaamelaisia ja oppia esimerkiksi saamenkäsitöitä yhdessä.


Várrelahttu | Varajäsen
Nea Porsanger-Rintala

Mun lean Nea Porsanger-Rintala Jyväskyläs. Lean eret Ohcejogas, muhto lean orrun Jyväskyläs 1999 rájes. Mu bearrašii gullet isit, guokte gándda ja beana. Lean leamašan ollu mielde máŋggalagan searvebargguin ja eará sullasaš doaimmain. Sámeservviin ja sámedikki doaimmain ledjen fárus eanet ovdal eadnivuođa. Dálvvi 2011-12 lohken gáiddusoahpahusas sámegiela, go hálidin ealaskahttit iežan gielladáiddu. Giela gáhtten nannii maid mu sámeidentitehta ja movttaskin earáiguin plánegoahtit sámesearvvi vuođđudeami Sis-Supmii. Nu de mun ledjen fárus vuođđudeamin Bárpmu čakčat 2012 ja doibmen álgojagiid searvvi sáhkadoallin. Dán áigge lean stivrras várrelahttun. Bárbmu bargá dehálaš barggu sámiid ovdii erenomážit Jyväskylä ja Tampere guovlluin. Searvvis leat rábas, movttegis ja maŋggabealat doaimmat. Doaimma vuođđun lea guldalit ja gudnejahttit lahtuid. Searveaktiivvat barget searvvi ovdii iežaset áigetávvaliid ja návccaid mielde. Lean erenomáš rámis ja movtta min searvvis ja hui lihkolaš buot das, maid lean Bárpmu fárus beassán vásihit!

Olen Nea Porsanger-Rintala, Jyväskylässä asusteleva alunperin Utsjoen-kylän kasvatti. Olen asunut Jyväskylässä vuodesta 1999 lähtien. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi poikaa sekä koira. Olen elämäni aikana ollut mukana monenlaisissa yhdistys- ym. toiminnoissa. Saamelaisyhdistysten ja -käräjien toiminnassa tavalla tai toisella olen ollut aiemmin mukana pääasiassa ennen ensimmäisen lapseni syntymää. Talven 2011-2012 aikana opiskelin verkko-opintoina saamenkieltä palautellakseni hiipunutta kielitaitoani, ja näiden opintojen ”vahvistamana” aloitin muutamien muiden alueen saamelaisten kanssa Sisä-Suomen Saamelaisyhdistyksen toiminnan synnyttämisen/käynnistelyn. Lopulta yhdistys perustettiin syksyllä 2012 ja toimin alkuvuodet hallituksen puheenjohtajana. Nyt toimin enemmän taustalla hallituksen varajäsenenä. Bárbmussa tehdään korvaamatonta työtä etenkin Jyväskylän ja Tampereen seudun saamelaisten hyväksi suurella sydämellä. Bárbmun toiminnan kulmakiviä ovat avoin, hyväntuulinen ja monipuolinen, jäseniään kuuleva ja kunnioittava toiminta. Yhdistysaktiivit tekevät työtä yhdistyksen eteen omien voimavarojensa ja elämäntilanteidensa mukaan. Olen yhdistyksestämme ylpeä ja onnellinen kaikesta siitä, mitä olen tämän matkan varrella saanut Bárbmun myötä kokea!