Puheenjohtajan kesäterveiset!

Voiko jo sanoa kesäterveiset, kun ollaan vielä reilusti toukokuun puolella? Jos olisin Utsjoella, niin puhuisin vielä keväästä. Täällä Jyväskylän leveyksillä alkaa kuitenkin tuntua jo kovin kesäiseltä, joten kirjoitellaan siis kesäterveiset!

Syksyllä 2019 Bárbmu täyttää 7 vuotta. Tämä on suhteellisen lyhyt aika yhdistyksen iäksi, mutta tuntuu hurjalta, että perustamiskokouksesta on pian jo todellakin 7 vuotta. Näiden terveisten artikkelikuvassa näkyy maaliskuussa valittu uusi hallitus: (vasemmalta oikealle ja ylös) rahastonhoitaja Maarit Haltta, sihteeri Maarit Vuolab, pj allekirjoittanut, vpj Maritta Stoor-Lehtonen sekä ylempänä pikkukuvassa varajäsen Virpi Kulmala. Lisäksi hallituksen järjestäytymiskokouksessa yhdistykselle nimettiin ”käsityövastaavaksi” Aile Torikka ja ”nuorisovastaavaksi” Maria Mäkinen. Tuntui ihan yllättävänkin hyvältä palata pj:n nuijan varteen parin vuoden tauon jälkeen. Tällä mahtavalla porukalla on taas ilo jatkaa Bárbmun loistokasta matkaa ja kehitellä uusia ideoita ja aktiviteetteja alueen saamelaisväestön ja saamelaiskulttuurista kiinnostuneiden iloksi. Toki aktiivitoiminnassa on mukana muitakin kuin edellä mainitut, kiitos kuuluu ihan jokaiselle. Ja kuten ennenkin on todettu, ihan jokainen ideoita ja käsipareja mukaan tuova yksilö on toiminnan kannalta enemmän kuin painonsa arvosta täyttä kultaa!

Kuluvan toimintavuoden 2019 erityiseksi painopisteeksi valittiin saamen kielten moninaisuus. Toiminnan erityisellä painopisteellä Bárbmu ottaa osaa YK:n alkuperäiskansojen kielten teemavuoteen. Lauantaina 25.5. allekirjoittanut yhdessä vpj Marittan kanssa vietti pari tuntia jutustellen Yle Sápmin toimittajien kanssa Bárbmun toiminnasta ja myös tästä kuluvan vuoden teemasta. Siinä kameraa jännittäessä ei tullut ehkä puhuttua kaikesta siitä, mitä tämän kielipainotuksen taustalta löytyy. Kielitaidolla on valtavan suuri merkitys mille tahansa kulttuuriselle identiteetille, samoin luonnollisesti meille saamelaisille. Olen kertonut jo yhdistyksen perustamisen alkumetreillä siitä, miten suuri vaikutus omilla talven yli kestäneillä pohjoissaamen verkko-opinnoilla oli sille, että koin olevani jollain tavalla valmis yhdistyksen ”perustus-työhön”. Kielen osaamisen kannattelu, kielitaidon kehittäminen ja kielen kunnioittaminen ovat olleet yhdistyksen arvokeskiössä aina, mutta haluamme sekä tältä arvotasolta että käytännön toimissa suoda kieliteemalle huomiota erityisesti tänä YK:n alkuperäiskansojen kielten teemavuonna. Edelleen olemme ylpeitä myös siitä, että hallituksessa meillä on edustus kaikista kolmesta Suomen saamenkieliryhmästä!

Kielitaito ja sen mahdollinen puute on monelle saamelaiselle erittäin herkkä asia. Näin on myös omalla kohdallani. Tähän tematiikkaan törmään säännöllisen epäsäännöllisesti monissa yhteyksissä. Teeman äärellä oltiin myös silloin, kun tuolloisena Valtioneuvoston erityisasiantuntijana työskennellyt Anni-Kristiina Juuso pysähtyi kuulemiskierroksellaan Jyväskylässä. Tuota vuotta Anni-Kristiina kuvaa HS:n haastattelussa elämänsä henkisesti rankimmaksi. Mitä kaikkea liittyy saamelaisten kokemuksiin suhteessa omaan kieleensä ja sen mahdolliseen menetykseen, vaikutusmahdollisuuksiin omissa asioissa, luottamukseen valtiovallan tahtotilaan tukea yhteisön elinvoimaisuutta jne. Tietynlaiset traumat ovat kiistämättömiä. ”Mitä niille on tehtävissä ja minkä tahon toimesta? Pitääkö ylipäätään jotain tehdä vai pitääkö jättää tekemättä ja antaa olla? Kuka tekee? Ketä kiinnostaa? Miksi valtaväestö ei tunnu ymmärtävän mistä on kysymys? Miten saamelaisväestö jaksaa aina vaan valittaa? Kauanko sinnikkäimmät jaksavat? Tarviiko kenenkään jaksaa? Mikä on totuus?” Siinäpä vasta kysymyksiä kummasteltavaksi…

Olemme myös hallituksessa keskustelleet tästä teemasta silloin tällöin. Edellisen kerran kieleen liittyvät identiteetti-kokemukset olivat esillä yhdistyksen vuosikokouksessa Tampereella. Kokouksesta kotia kohti ajellessa alkoi mieleni perukoilla rakentua ajatus jonkinlaisista pienimuotoisista tilaisuuksista tämän asian tiimoilta… Asiasta on jutusteltu hallituksessa ja tästä kuullaan lisää syksyllä 2019.

Saamelaisyhdistykset ovat sinnikkäällä ja pitkäjänteisellä toiminnallaan vakiinnuttaneet asemansa merkittävänä, ajoittain paikallistasolla jopa merkittävimpänä toimijana ja yhteisön vahvistajana, etenkin saamelaisalueen ulkopuolisen saamelaisyhteisön (ns. kaupunkisaamelaisten) parissa. Toki työ vaatii joskus myös raskaatkin veronsa, mikä saattaa näkyä yhdistystoiminnassa monilla tavoin. Bárbmussa me allekirjoitamme edelleen vuonna 2015 päivänvalon nähneet rivit:

”Bárbmu perustaa toimintansa avoimuuteen, yhteisöllisyyteen ja ”hyvällä fiiliksellä”-periaatteella tekemiseen. Bárbmu ei ole millään tavalla valtakunnan- tai saamelaispoliittisesti sitoutunut yhdistys ja koko hallituksen suulla voin todeta sen, että haluamme koko sydämestämme toivottaa kaikki alueemme (ja sen ulkopuolisetkin) saamelaiset ja saamelaisasioista kiinnostuneet ihmiset mukaan toimintaamme. Ilman pelkoa siitä, että olisi pakko ryhtyä ”aktiiviksi” tai siitä, että omalle mielipiteelle ei löytyisi sijaa. Saamelaisyhdistyksillä on näkemykseni mukaan tämän päivän Suomessa aika suuri asema kannanottajina, saamelaisasioiden edistäjinä ja erilaisten toimintojen mahdollistajina. Myös odotukset saamelaisyhdistyksiä ja niiden aktiivitoimijoita kohtaan saattavat nousta välillä korkeiksi. Bárbmun hallitus teki kokouksessaan 14.10.2015 periaatepäätöksen, jonka mukaan Bárbmu ei ota kantaa esimerkiksi erilaisiin pyyntöihin allekirjoittaa vetoomuksia, kirjelmiä tms. ellei hallitus ole ehtinyt käsitellä asiaa tarvittavalla tarkkuudella. Jokaisella Bárbmun hallituksen jäsenellä on täysi vapaus ”siviilissä” tuoda esiin omat mielipiteensä asioista, mutta hallitus toimii elimenä, joka pyrkii löytämään yhteisen ymmärryksen asioista ja niiden tilasta, ennen mahdollisia kannanottoja.” (linkki: Puheenjohtajan terveiset vol.4)

Näihin vuosien takaisiin sanoihin on hyvä päättää tämän kertaiset terveiset. Haluankin toivottaa omasta ja yhdistyksen hallituksen puolesta meille ja teille kaikille oikein ihanaa ja itselle sopivan aktiivista/rentoa kesää! Nähdään tuolla turuilla ja toreilla, hyvät ystävät ja kylänmiehet! ❤

Dearvvuoðaiguin,
Biret Jon Nillas-Ándde Veikko Nea

55759964_10155796971592827_7210516878937030656_n

Mainokset

Puheenjohtajan joulutervehdys 2018

Joulu on jo ovella! Juhla saa meidät herkistymään ja pysähtymään. Vuoden päättyminen panee myös miettimään, mitä vuoden aikana yhdistyksessä on tapahtunut.

Ilot ensin: Positiivista on, että Bárbmun jäsenmäärä huitelee sataa. Tampereella ja Jyväskylässä on tavattu ja tehty käsitöitä, käyty yhdessä tapahtumissa ja näin vahvistettu yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. On harjoiteltu kieltä ja kannateltu kulttuuria. Sitä paitsi on edustettu ja esitelty saamelaisuutta myös yhdistyksen ulkopuolisille. Mutta parasta on, että on ihan vain eletty yhdessä tätä kaupunkisaamelaista arkea.

Laurin kanssa saamelaisten kansallispäivän illanvietossa vuonna 2013.

Sára-hankkeessa on tehty yhteistyötä muiden saamelaisyhdistysten kanssa, ja lisäksi on osallistuttu aktiivisesti ETNOon eli Etnisten suhteiden Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueelliseen neuvottelukuntaan. On oltu apuna järjestämässä totuus- ja sovintokomissiota käsitteleviä kuulemistilaisuuksia ja paraikaa ollaan mukana valitsemassa vuoden saamelaista tai saamelaistekoa.

Surut sitten: Vanhin jäsenistämme siirtyi taivaisille porolaitumille, pitkän elämän eläneenä. Buorre mátki, Lauri! Murheellista kansakunnan tasolla on ollut se, että yhteistyö valtiovallan kanssa ei ole sujunut toivotulla tavalla. Saamelaisten oikeusasema ei ole kehittynyt odotetusti ja sovitusti. Luottamus valtioon neuvottelukumppanina on rapautunut. Ihmiset uupuvat kamppailuissa, jotka koskevat elämän perusedellytyksiä, kuten vaikkapa Tenon vesien käyttö-oikeuksia, laitumia tai saamenkielisen opetuksen mahdollistamista saamelaisalueen ulkopuolella.

Nyt kuitenkin levätään, iloitaan ja nautitaan joulusta. Buriid juovlláid buohkaide!

Kiitos kysymästä, gal mii birget, kyllä me pärjäämme!

maritta_stoor_lehtonen

Kirjoittaja: Maritta Stoor-Lehtonen, Bárbmu ry:n puheenjohtaja ja yksi perustajajäsenistä.

Saamelaisia asuu lähes jokaisessa kunnassa eri puolilla Suomea. Monia yllättää tieto, että jo noin 65 % saamelaisista asuu lailla rajatun saamelaisalueen ulkopuolella. Kuitenkin meistä saamelaisalueen ulkopuolisista ja kaupunkisaamelaisista tiedetään edelleenkin vähän.
Kolme vuotta sitten perustettiin tutkimus- ja tietoaukkoa paikkaamaan ”Saamelaisten hyvinvointi ja yhdenvertaisuus eli Sára-hanke, jonka päätavoitteena oli selvittää kaupunkisaamelaisten hyvinvointipalveluita ja -tarpeita valtakunnallisella tasolla. Lisäksi tutkimuksen keinoin haluttiin selvittää sellaisia sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalveluita, joiden ajateltiin voivan tukea saamelaisalueen ulkopuolista saamelaiskulttuuria ja joiden nähtiin toimivan resurssina sekä siellä asuville yksilöille että yhteisöille.

Tämä kirjoitus kertoo kaksi kuukautta sitten päättyneen hankkeen tuloksista. Tiedot perustuvat hankkeen omiin kuvauksiin ja projektinjohtaja Lydia Heikkilänj puhelinhaastatteluun.

SÁRA -hankkeen toteutti Lapin yliopisto, ja sitä koordinoi Sosiaali- ja terveysministeriö. Tätä ESR-hanketta rahoittivat Euroopan sosiaalirahaston lisäksi Lapin sairaanhoitopiiri ja Lapin yliopisto. Yhteistyötahoina olivat saamelaiskäräjät ja saamelaisyhdistykset. Mukana olivat palvelujärjestämisestä vastaavat tahot Rovaniemellä, Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingin seudulla. Hanketta johti projektitutkija YTT Lydia Heikkilä apunaan tutkijat FM Tuuli Miettunen ja YM Elsa Laiti-Hedemäki.
On hienoa, että meidät kaupunkisaamelaiset oli näin nostettu tutkimuksen kohteeksi: palveluntarpeistamme ja kokemuksistamme oltiin kiinnostuneita. Hankkeen tutkijoiden mukaan myös niillä saamelaisilla, jotka asuvat saamelaisalueen ulkopuolella, on samoja, arkeen vaikuttavia kokemuksia sulauttamispolitiikasta kuin kotiseutualueen asukkaillakin. Myös toiveet voida siirtää samaan aikaan oma kieli ja kulttuuri tuleville sukupolville kuuluvat kaikkien saamelaisten odotuksiin.
Kun SÁRA-hanke piti loppuseminaarinsa 13.9. Helsingissä, tulokset julkaistiin. Saatiin monenlaisia tuloksia, mutta tässä keskityn vain kielen ja kulttuurin elinvoimaisuuskysymyksiin.
Lydia Heikkilän mukaan suuri ilon aihe on, että 40 % vastaajista kertoi käyttävänsä saamen kieltä arjessaan. Omaa kieltä inarin-, koltan- ja pohjoissaamea arvostettiin ja käytettiin mahdollisuuksien mukaan, vaikka vähänkin.
Suurin huolenaihe taas oli, että saamenkielisiä palveluja ei ollut tarjolla. Usein vain lakisääteisiä varhaiskasvatuspalveluja oli saatavilla. Saamenkielisten palvelujen tarve oli kuitenkin suuri koko maassa. Erityisesti nuoret ikäluokat olisivat vanhempia halukkaampia käyttämään omakielisiä palveluja.
Saamen kielten käyttö koettiin tärkeänä, sillä se liitti saamelaiset toisiinsa, loi sosiaalisia verkostoja ja synnytti tunteen siitä, että yhteys saamelaisalueen saamelaisten ja omien sukulaisten kanssa oli olemassa. Seminaarissa puhuneen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion mukaan nämä yhteydet ovat vahvoja, ja ne haluttaisiin säilyttää. Saamen kieltä käyttämällä kiinnitytään eri yhteisöihin ja kulttuuriin sekä lisätään omaa hyvinvointia ja pärjäämistä.
Saamelaisille on luontaista auttaa toisia, saada ja antaa henkistä tukea. Arjen apu lasten hoidosta auton korjaamiseen oli juuri tätä konkreettista auttamista, jota tarvittiin erityisesti silloin, kun omakielisiä palveluja oli rajoitetusti tarjolla. Tutkimuksessa havaittiin, että puhuminen, ja keskusteleminen oli tärkeää erityisesti nuorille, joilla oli monia henkiseen hyvinvointiin liittyviä huolenaiheita. Vertaistuki ja sukulaisverkko olivat tällöin korvaamattomia selviytymisen kannalta. Myös niissä tapauksissa, jolloin nuori koki syrjintää ja rasismia, oma yhteisö koettiin suurena voimavarana.
Syrjintäkokemuksia oli paljon. Asuntolasukupolvi oli kohdannut eniten syrjintää, mutta myös nuoret kokivat sitä kouluissa, työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassa. Siksi nuoria perheitä painoi huoli kielen ja kulttuurin siirtymisestä: haluaisivatko lapset ja nuoret samaistua kieleensä ja kulttuuriinsa, jos he kokevat niiden vuoksi rasismia ja syrjintää. Monet nuoret uupuivatkin näissä ristipaineissa, varsinkin jos he halusivat yhdistää perinteisen elämäntavan saamelaisalueella ja modernin kaupunkilaiselämän.
Kaikki yhteisöjen ja yhteiskunnan tuki tarvitaan, jotta me saamelaiset pärjäisimme, jotta kielelliset ja kulttuuriset oikeutemme toteutuisivat ja jotta vanhemmat eivät uupuisi joutuessaan auttamaan palvelujenjärjestäjiä esimerkiksi perusopetuksen toteuttamisessa. Sote-palvelujen tarjoajillakaan ei aina ole riittävästi tietoa saamelaisuudesta ja saamelaisten tarpeista. Siksi sekä psykososiaalista tukea ja palveluita että kulttuuritaustan ymmärtämistä tarvitaan –riittävien taloudellisten resurssien lisäksi.

Lisätietoja:

https://saradutkan.fi/

https://saradutkan.fi/sara-hanke/

https://saradutkan.fi/tyontekijat/

https://barbmu.wordpress.com/2018/08/22/sara-fidnu-loahppaseminara-13-9-helssegis-sara-hankkeen-loppuseminaari-13-9-helsingissa-2/

https://barbmu.wordpress.com/2016/06/02/olgodahpahusatulkoilupaivat/

Edit: Poistettu kuvituskuvana olleet kuvankaappaukset seminaarin suoratoistosta tekijänoikeudellisista syistä. Tallenteen loppuseminaarin suoratoistosta voit katsoa YouTubesta:

Osa 1. https://youtu.be/Jv7vekQV84A

Osa 2. https://youtu.be/85WPHQGjhlc

Osa 3. https://youtu.be/YzEyVrjwGiM