Tiedote: Sugrifest 2018

SUKUKANSAKULTTUURIA AINA JÄÄMERELTÄ, SIPERIASTA, PUSTALTA JA VOLGAN MUTKASTA ASTI

sugrifestViides Sugrifest vyöryy lokakuun puolivälissä Tampereelle monipuolisempana kuin koskaan. Suomalais-ugrilaisia sukukansoja juhliva monipuolinen tapahtumakokonaisuus esittelee kulttuurien kirjoa musiikin, elokuvien, ruuan, markkinahumun, satujen ja pukujen kautta. Festivaalin ohjelmassa on tänä vuonna monta ainutkertaista helmeä: esimerkiksi maailman pohjoisimman alkuperäiskansan, parin sadan puhujan nganasan-kansan Dentedie-musiikkiryhmä, maailmanhistorian ensimmäinen ersänkielinen draamaelokuva Azor sekä kolttasaamelaista lauluperinnettä ylläpitävä Suõmmkar.

Kansainvälistä suomalais-ugrilaista sukukansapäivää vietetään tänä vuonna Suomessa Tampereen lisäksi ainakin Helsingissä, Forssassa, Hollolassa, Iisalmessa, Kemissä, Keravalla, Kouvolassa, Kuopiossa, Oulussa, Porissa ja Tampereella. Tampereella sukukansapäivää, Sugrifestiä, vietetään jo viidettä vuotta peräkkäin. Monipuolinen ohjelma on yli kymmenen sukukansatoimijan yhteisponnistus.

Poimintoja ohjelmasta:

Porot_5096

Kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Elokuvateatteri Arthouse Cinema Niagara esittelee saamelaista, unkarilaista ja ersä-mordvalaista elokuvaa. Ma 15.10. klo 17 nähdään Porot kuuluvat tuulelle (2016), jonka jälkeen tutkija Heta Heiskanen ja saamelaiskäräjien jäsen Janne Saijets keskustelevat elokuvaan liittyvistä ympäristöoikeuskysymyksistä. Keskiviikkona 17.10. klo 16.30 nähdään palkittu unkarilaisjännäri Félvilág (Demimonde, 2015) ja torstaina to 18.10. klo 16.30 ersänkielinen Azor – isäntä (2017, tekstitys suomeksi). Elokuvan jälkeen on mahdollisuus keskusteluun elokuvan käsikirjoittajan, ersäläisaktivisti Aleksandr Utshevatkinin kanssa.

Perjantaina 19.10. klo 21 perinteinen Sugrifest-ilta tuo tänä vuonna raikkaita ja piristävän hytisyttäviä puhureita kaukaa Siperiasta Jäämeren rannoilta, maailman pohjoisimmalta alkuperäiskansalta nganasaneilta. Siperiasta tuulet koukkaavat Saamenmaalle ja matkallaan etelään Telakalle nappaavat mukaansa kolttasaamelaisten musiikkiperinnettä maailmanmusiikkiin yhdistelevä Suõmmkarin. Sugri-illan päätteeksi kietoudutaan lempeisiin ja lämpimiin kesäyön helliviin tuulahduksiin Kardemimmien kanteleisissa harmonioissa.

Sugrifest huipentuu lauantaina 20.10. klo 11-17, kun Kulttuuritalo Laikku tulvii sukukansameininkiä. Koko tapahtuman ajan Laikussa on myynnissä eri sukukansojen koruja, kirjoja, levyjä, asusteita sekä herkkuja unkarilaisista makkaroista uunituoreisiin karjalanpiirakoihin. Ohjelma alkaa klo 11 petroskoilaisen nukketeatteri Tikapuiden sovituksella Sakari Topeliuksen sadusta Sampo Lappalainen. Klo 12 tuuletetaan joukolla kansallispukuja Kalevalaisten naisten puheenjohtajan Ildikó Lehtisen johdolla. Jos omasta kaapista ei löydy sopivaa asua, voit kokeilla päällesi karjalaisen pukutaiteilija Irina Poroshinan stilisoituja muinaispukuja. Klo 14-17 on sukukansamusiikin ja tanssin monipuolinen iltapäivä, johon kuuluu virolaisten, unkarilaisten, Siperian nganasanien ja suomalaisten kansanmusiikkia. Iltapäivän kuluessa kaikki pääsevät myös itse osallistumaan ja harjoittelemaan eri kansojen tansseja.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Riku Savonen, Suomi-Venäjä-Seura, 0503281420, riku.savonen@venajaseura.com

www.facebook.com/sugrifest ja www.suomivenajaseura.fi/sugrifesttampere

Tampereen tapahtumissa mukana: Karjalan Sivistysseura, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Pirkanmaan elokuvakeskus, Pirkanmaan Tuglas-seura, Rahvaanmusiikin kerho, Sisä-Suomen Saamelaisyhdistys Bárbmu, Suomi-Venäjä-Seura, Tampere Eesti Klubi, Tampereen Kalevalaiset naiset, Tampereen kaupungin Kulttuuripalvelut, Tampereen Suomi-Unkari Seura, Tampere-Tartto-Seura, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s